Anteeksipyyntöä odotetaan – ja myös usein vaaditaan – oli siihen syytä tai ei. SDP:n häirintäkohun velloessa helmikuun alussa puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Tytti Tuppuraiselta kysyttiin A-studiossa useamman kerran, aikooko hän pyytää anteeksi.

Televisioon ei kannata mennä pyytämään anteeksi, ellei oikeasti seiso anteeksipyynnön takana, sanoo puolestaan Harri Saukkomaa, yksi Suomen tunnetuimpia viestintäkonsultteja. Hän perusti 18 vuotta sitten kriisiviestintään erikoistuneen viestintätoimisto Tekirin. Ennen sitä hän grillasi anteeksipyytelijöitä toimittajana.

Saukkomaan mielestä julkinen anteeksipyyntö televisiossa on iso riski, ellei ihminen ole itse vahvasti hyväksynyt, että pitää pyytää anteeksi.

– Televisiossa se näkyy elekielessä ja tulee armottomasti ihohuokosista läpi, jos ei ole tosissaan. Anteeksipyyntöä on vaikea näytellä. Julkisuuteen tottuneet poliitikot voivat siinä onnistua, mutta yritysjohtajat vain harvoin. Tässä johtajat ovat aivan tumpeloita poliitikkoihin verrattuna.

SAUKKOMAAN mielestä anteeksi pyytämisessä on kyse ihmiselle isoista asioista. Varmuuden vuoksi sitä ei kannata tehdä. Eikä näin hänen mielestään Suomessa yleensä tehdäkään.

– Kunnioitan edelleen anteeksipyynnön pyhyyttä. Se on vastuun ottamista ja itsensä vapaaehtoista altistamista muiden ihmisten edessä.

Anteeksipyynnössä on kyse ihmissielun perusasioista. Sen logiikka on keksitty jo joskus luola-ihmisen aikana, Saukkomaa sanoo.

Politiikassa anteeksipyynnön onnistumiseen, sen hyväksymiseen, vaikuttaa Saukkomaan mukaan paljon poliitikon oma henkilökohtainen brändi, kuinka paljon siinä on uskottavuuspääomaa.

– Etenkin suorassa televisiolähetyksessä anteeksipyyntö on ihmiselle aika raskas ja inhimillisesti koskettava tilanne. Kyse on isoista asioista, kun pitää osoittaa myötätuntoa ja muita tunteita. Kyllä siinä niin tunnettu poliitikko kuin iso yritysjohtajakin laskeutuu tavalliseksi ihmiseksi.

Anteeksipyynnöstä, etenkin jos sen tekee vastoin omaa tahtoa, tulee vielä vaikeampaa, jos joutuu ottamaan vastuun toisen tekemästä virheestä.

– Se kirjaimellisesti vituttaa. Silloin kannattaa tarkkaan miettiä, miltä julkinen anteeksipyyntö voi näyttää.

MAINEELLA – hyvällä ja huonolla – on hintansa. Politiikassa se mitataan kannatuksella, yritysmaailmassa usein rahalla.

Saukkomaa näkee, että maineenhallinta on usein tutumpaa poliitikoille, joiden työ on julkista ja perustuu vahvaan henkilöbrändiin.

– Politiikassa voi miettiä, onko anteeksipyyntö vain keino hallita omaa mainetta vai onko sillä syvällisempi tavoite. Omassa maailmassani anteeksipyyntö on edelleen aika vakava asia, vastuunottoa jostain tapahtuneesta, Saukkomaa sanoo.

Hän pitää anteeksipyynnössä olen­naisena kolmea asiaa: anteeksipyynnön kohdentamista, vastuun ottamista tapahtuneesta ja kertomista toimenpiteistä, joilla tapahtunut korjataan tai estetään sen toistuminen.

KUN politiikassa pikainen anteeksipyyntö voi tyynnyttää myrskyn ja pelastaa oman selkänahan, ovat yritysmaailmassa panokset usein kovemmat.

Etenkin pörssiyrityksen näkökulmasta anteeksipyyntöön, jonkun asian tunnustamiseen, voi liittyä valtava vastuu. Etenkin, jos ei tarkkaan vielä tiedä, mitä kaikkea tapahtuneeseen liittyy. Siinä on usein monta kovapalkkaista juristia ympärillä vaatimassa, että anteeksipyyntöä ei tehdä.

Olennaista on, että anteeksipyyntöön liittyvä tarina ei yllättäen muutu. Tätä toimittajat eivät anteeksi, Saukkomaa sanoo.

Hän pohti tätä asiaa, kun SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen televisiossa kiistivät jälkimmäiseen liittyvät väitteet epäasiallisesta käytöksestä.

– Pohdin, että kuinka tässä vielä käy, kestääkö tarina. Siinä tilanteessa sai olla aika varma, että mitään uutta asiaan liittyvää ei tule enää esille. Se olisi ollut tuhoisaa, mutta hyvinhän tuo tapaus lopulta meni, Saukkomaa sanoo.

Myös anteeksipyynnön oikea ajoitus on tärkeä. Saukkomaa pitää hyvänä ennemmin kuin myöhemmin -toimintaa. Anteeksipyynnön viipyminen voi heikentää sen tehoa.

PERINTEISESTI ajateltuna anteeksipyynnön tavoite on saada muilta ihmisiltä anteeksi. Anteeksianto ei kuitenkaan ole automatiikkaa, anteeksipyyntöä ei aina hyväksytä.

– Anteeksipyynnön onnistumista on vaikea mitata. Yksi mittari on, miten julkinen keskustelu tapauksesta jatkuu anteeksipyynnön jälkeen.

Anteeksipyynnön niin sanottua lievempää versiota eli julkista pahoittelua Saukkomaa ei erityisemmin arvosta. Hän pitää sitä useissa tapauksissa löysänä ja pehmeänä ilmauksena, millä ei tavoiteta anteeksipyynnön syvempää, vastuuseen liittyvää merkitystä.

Samoin sori siitä -tyyppiset lausahdukset ovat Saukkomaan mielestä kaukana oikeasta anteeksi pyytämisestä.

POLITIIKASSA anteeksipyynnöistä – on niihin syytä tai ei – on tullut tapa laimentaa itseen tai omaan puolueeseen liittyvää negatiivista keskustelua.

Eräänlainen ministeritason anteeksipyyntöjen ennätys – kohteen koolla laskettuna – oli pääministeri Petteri Orpon (kok.) liki koko Aasialle suunnattu anteeksipyyntö perussuomalaisten kansanedustajien Juho Eerolan ja Kaisa Garedewin masinoimasta silmienvenyttelykohusta. Suomen lisäksi tämä anteeksipyyntö esitettiin myös japaniksi, kiinaksi ja koreaksi.

Myös Sanna Marin (sd.) urakoi anteeksipyyntöjä pääministerinä ollessaan. Hän pyysi anteeksi muun muassa Kesärannassa otettua juhlintakuvaa, hallituksen puolesta transihmisiltä heitä loukkaavasta eduskuntakeskustelusta, Juha Sipilältä Terrafamea koskenutta twiittiään ja Petteri Orpolta sitä, että oli kutsunut kokoomuksen ja perussuomalaisten mahdollista hallitusta termillä ”sinimusta”.

Myös muilla ministereillä on ollut kiirettä anteeksipyyntörintamalla. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on pyytänyt anteeksi vanhoja kirjoituksiaan sosiaalisessa mediassa.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) pyysi anteeksi humalaista käytöstään Ruisrockissa. Valtiovarainministerinä ollessaan Katri Kulmuni (kesk.) pyysi anteeksi, että kysyi Instagramissa mielipidettä al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamisesta.

Pääministerinä ollessaan Juha Sipilä (kesk.) pyysi vuonna 2015 virkansa puolesta anteeksi 1990-luvun laman uhreilta. Hänen mielestään poliittiset päättäjät olivat anteeksipyynnön velkaa monen yrittäjän kärsimyksistä.

Kokoomus teki puoluetason anteeksipyynnön, kun se pyysi anteeksi kampanjansa osaa, jonka takia OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto erosi puo­lueesta.

Vähemmän vakuuttavaa anteeksipyytelyä oli Alexander Stubbilla (kok.) valtiovarainministerinä. ”Sori siitä”, oli Stubbin kommentti, kun hän eduskunnan kyselytunnilla muisti väärin hallintarekisterilakiehdotuksen lausuntomäärän.

SDP:n kansanedustajat Kim Berg, Marko Asell ja Jani Kokko pyysivät anteeksi eduskunnan häirintätapauksiin liittynyttä käytöstään.

Osa poliitikoista myös herkästi vaatii kollegoilta anteeksipyyntöä. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen (ps.) peräsi X:ssä anteeksipyyntöä vihreiden Sofia Virralta, vielä silloiselta TPS:n hallituksen jäseneltä, pridepaita-kohussa.

Oma lukunsa poliittisessa anteeksipyytämisessä ovat politiikot, jotka kieltäytyvät pyytämästä anteeksi. Esimerkiksi perussuomalaisten Jussi Halla-aho on kertonut, että ei aio pyytää anteeksi vanhoja some-kirjoituksiaan tai puolueeseen liittyviä asioita, joissa hän ei ole ollut mukana.

SDP:n Paavo Lipposelta on perätty vähintään pahoitteluja ja katumusta hänen Venäjä-suhteistaan. Lipponen ei ole katunut.